A J A T T E L E

"Pitäisi saada tämä makkara tästä mahan päältä pois.."

"Ei kolme ateriaa päivässä ole tarpeeksi. Sun täytyy syödä vähintään se neljä kertaa päivässä. Mieluiten viisi kertaa."

"Maitorahka on terveellistä, koska siinä on paljon proteiinia."

"Sain huonoimman mahdollisen arvosanan mun ekasta tentistä. Tuntuu kuin olisin pettänyt itseni ja kaikki muutkin."

"Eihän sitä nyt niin voi omalle ystävälle sanoa.."

Olen päättänyt, että palaan Suomeen elokuussa. Jos vain olen niin onnekas, että saan elää sinne elokuulle saakka. Kuulostipa traagiselta. Mutta niinhän se on, että ei sitä elokuuta ole vielä olemassa. Vaikka viime viikko oli jollain tasolla raskas, olen tällä hetkellä huojentunut ja onnellinen, että istuin sen koko viikon siellä omassa luolassani kulmat kurtussa. Olen viime marraskuusta saakka ollut 99% varma, että tämä on se paikka, jonne haluan jäädä opiskelemaan. Mitä sitten tapahtui? Muhun taisi iskeä joku salama, joka pisti mut ajattelemaan asiaa vähän lähempää. Aloin ajattelemaan itseäni ja suljin ympäriltäni kaikki mahdolliset ulkoiset tekijät, jotka saattaisivat vaikuttaa päätökseeni. En halunnut nähdä ketään. En halunnut vastailla mihinkään kysymyksiin tai pohtia mitään kenenkään kanssa. Päätös olisi tehtävä ja se olisi tehtävä yksin, sillä esimerkiksi Suomen koulutusjärjestelmä ei pahemmin anna varaa hetkessä elämiseen, toisin kuin esimerkiksi Hollannissa, jossa lähes kaikki halukkaat pääsevät kouluihin sisään ja opinto-ohjelmaan voi ilmottautua mukaan vielä pari päivää ennen sen alkua. Sen sijaan päätöksen tehtyäni voisin olla tässä hetkessä ja katsoa, mitä tapahtuu.

Tajusin eläneeni jo pitkään lähes täysin ulkoisten motiivien ohjailemana. Olen etsinyt onnea jatkuvasti jostain ympäriltäni, kaikkialta muualta, paitsi itsestäni. Ympärillä olevista ihmisistä, ympäristöstä ja Amsterdamin kaduilta. Olen ajatellut, että jos vain saisin olla täällä, Damissa, olisin onnellinen. Ainoa motiivini täällä opiskeluun olisi se, että saisin vain olla täällä. En usko, että tälläinen ympäristöstä haettu onnen tunne voi kantaa kovin pitkälle. Entä sitten, jos täällä asuvat ystäväni yhtäkkiä muuttaisi pois? Entä jos Amsterdamissa ei enää vuoden päästä järjestettäisikään näin mageita bileitä, mitä täällä tällä hetkellä on joka viikonloppu toisensa perään? Mun onni katoaisi niiden mukana. Ryhtyisin jahtaamaan uutta onnea. Ja sitä olenkin jo tehnyt ihan liian monta vuotta.

Olen tuottanut itselleni kohtuullisen paljon tuskaa, vain miettimällä huomista. Miettimällä tulevaa syksyä. Olen elänyt pelossa, että mitä jos palaankin Suomeen ja Suomi tekee minusta sen saman Tyranni-Janinan, joka olin ennen. Mutta mitä tekemistä Suomella on oman onnellisuuteni kanssa? Saatika sen kanssa, minkälainen ihminen olen? No, nyt olen tehnyt päätökseni. Mutta kuten sanottua, Elämä tapahtuu parhaillaan ja ihmisen mielikin muuttuu joka päivä. Annan tapahtua ja annan muuttua. Blokkaamalla mielihaluni, huijaan itseäni. En todellakaan usko siihen käsitykseen, että ihmismieli olisi vahva. Oman käsitykseni mukaan ihmismieli on todella taitava sotimaan itseään vastaan.

Eilen lähdin iltapäivästä lenkille, koska tunsin pakottavaa tarvetta lähteä lenkille. Tuntui siltä, kuin tukehtuisin, jos en lähtisi. Lenkin jälkeen päätin, että nyt kyllä mä jumalauta käyn lenkillä vähintään viisi kertaa viikossa, enkä vain silloin kun mieleni tekee. Tänään aamulla sitten seisoin tuossa eteisessä lenkkarit jalassa ja katselin ulos. Ei tehnyt mieli avata ovea. Havahduin noin varttitunnin päästä siihen, että seisoin siinä eteisessä puskemassa itseäni tekemään jotain, jonka motiivit eivät lähteneet musta itsestäni. En lähtenyt lenkille. Miksi mun olisi pakko lähteä lenkille, jos sen sijaan halusin istua alas juomaan kahvia ja kirjoittamaan? Kuka siitä kärsii, jos en lähde? Minä? En. Naapurit? Ei. Motiivini on tuo pieni makkara, joka koristaa vatsaani. Josta haluan päästä eroon. Haluan päästä siitä eroon, sillä olen määrittänyt sen jonkin asteen virheeksi omassa ulkoisessa olemuksessani. Kuinka kevyt olo mulla olisikaan, jos onnistuisin vielä tästä käsityksestä luopumaan? Olin lähdössä lenkille yhden pienen rasvamöntin takia. Tästä pienestä rasvamöntistä ei ole edes minulle mitään terveydellistä haittaa. Rakastan harrastaa liikuntaa, mutta en minä sitä nyt voi joka päivä rakastaa. Miksi pitäisi?

Olen päivä päivältä onnellisempi siitä, etten päättänyt lähteä lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan. Onneksi taistelin silloin omaa mieltäni vastaan ja lähdin Sveitsiin. Enkä todellakaan nyt sano, ettei kenenkään pitäisi opiskella, tai että olisit tehnyt jonkun virheen, jos olet sille tielle jo nuorena lähtenyt. Ei ei. Olen vain niin jumalattoman kiitollinen itselleni siitä, että lähdin tälle tielle mille lähdin. Opin tuntemaan itseni paremmin ja paremmin päivä päivältä ja nyt tiedän, että mikäli olisin syöksynyt päätä pahkaa opiskelemaan, olisin luultavasti tällä hetkellä täysin kaiken oppimieni teorioiden ja käsitysten vanki. Luultavasti toimisin aika suurelta osin näiden kaikkien käsitysten varjossa ja unohtaisin kokonaan, että asiat ovatkin todellisuudessa niin kuin minä itse ne näen. Nuorena sitä ottaa liikaa todesta ja uskoo kaiken maailman "faktoihin", joita päälle syljetään. Olisin ehkä vielä se sama naiivi sinisilmä. Nyt minulla on enää yksi sininen silmä.

Olen aina tykännyt käyttää omia aivojani, mutta vasta viime kuukausina mä olen todella tajunnut sen, että mitään tai ketään ei kannata sokeasti uskoa. Tämä oivallus tekee musta paljon vahvemman, mitä olen ennen ollut. Sitä on aina jotenkin kuvitellut, että tiedon ja teorioiden kyseenalaistaminen toisi elämään vain lisää tuskaa, mutta itseasiassa kyseenalaistamallahan avaan rajattomat määrät uusia ovia ja mahdollisuuksia. Sanoisin, että se on sitä vapautta se. Vapautta luoda omia käsityksiä ja teorioita.

"Mielipideasioista voi väitellä ja ne muut ovat sitten niitä faktoja."

Mutta onko faktatkaan faktoja, jos elämä tapahtuu jatkuvasti tässä ja nyt? Elämän juoksu muuttaa myös niitä tutkimustuloksia, joihin me usein nojaamme. Mikään ei ole pysyvää ja se on ihan sairaan siistiä.

Ota autopilotti pois päältä. Kyseenalaista ja ajattele.

Nauti.