Minun aurinko

Kuinka voikaan auringosta saada pieni ihminen iloa. Ei pelkästään sen valosta, vaan siitä lämmöstä. Voi jumantsuikkeli sentään. Jos olisin vampyyri, niin tänään olisin paljastunut kaikille. Taisin epä vampyyriydestäni huolimatta sädehtiä auringon valossa kuin Edward Cullen, tai ainakin siltä se tuntui. Meikä painanu nääs ilman takkia koko päivän menemään. Joskus kolmen aikaan arska käväs vähän pilven takana, jolloin vetäisin niskaan mun "nahkarotsin". Sitten vielä nappasin kainaloon paperia ja kynän, asensin arskabrillit otsalle, asetin töppöset polkimille ja lähdin matkaan, ilman määränpäätä tietenkin.

 

Matkahan on se tärkein, aina.

 

 

 

Tämä tsykkeli on kuulkaa kanssani monet sadat kilometrit jo taistellut. Rääkkäyksestäni hän on urheutensa ansiosta selvinnyt vain kahdella lääkärikäynnillä, eikä matkustaminen ole koskaan tylsää. Välillä polkimessa tuntuu jotain outoa värinää, välillä rutina kuuluu takaa, välillä edestä. Välillä jarrut lakkaa toimimasta, mutta vartin parkissa oltuaan jarrutkin mystisesti toimivat taas. Minä ja arseni kiitetään näistä lukemattomista retkistämme Ijburgin ja Amsterdamin keskustan välillä.

Karuin ja rumin saari, jonka olen eläessäni nähnyt. Sattumalta tietenkin tämän hetkinen kotini sijaitsee tällä kyseisellä universumin rumimmalla saarella. Tänään kuitenkin aurinko yritti tehdä siitä kauniin. Melkein onnistui, mutta ei aivan.

 

Muita luonnonilmiöstä sekaisin menneitä olentoja.

 

 

Luonnonilmiöstä flipannut kärpänen.

 

Ehkä ensimmäinen virallinen Damikuvani jonka sain näyttämään siltä, kuin oltaisiin Ruoholahdessa. Siispä se on nyt sitten epävirallinen. Tässä rannassa istuskelin ja nautiskelin reilut tovit rustaillen kaikenmoisia juttuja paperille, aina välillä hymyillen muille aurinkohulluille leveintä hymyä, joka minulta vain irtosi. Seuraavalla kerralla otan kyllä jonkun vähän edustavamman otoksen. Vaikka jostain söpöstä, vinosta Amsterdamilaistalosta. Voi Ruoholahti.

 

Tack och adjöö.